Tankeroelämää eli pahan tuulen blogi

Aina saa kärsiä ja hävetä!!! Ahdistaa!!!

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Karsea lokakuu, hyvä elämä.

Ilmeisesti minuun on iskenyt jonkunlainen syysväsymys. Aamuisin väsyttää niin ja ottaa päähän, kun on pimeää ja taivaalta sataa kaikkea mahdollista sammakoista pieniin mummoihin. Väkisinkin sitä alkaa puoliunissaan kyseenalaistamaan kaiken. Miksi opiskelen? Valmistunko ikinä kuitenkaan? Mitä järkeä missään on?? Mikä on elämän tarkoitus? Onko jumala olemassa? Parin kahvikupin jälkeen osaan kuitenkin arvostaa sitä kaikkea mitä minulla on. Vielä vuosi sitten olin työttömänä jossain Suolahdessa, ei toivoakaan mistään ja suhdekin oli huono. (Ihan kuin se Suolahti ei olisi riittänyt...) Nyt opiskelen korkeakoulussa, asun Jyväskylässä ja olen vapaa tekemään mitä haluan. Mihin tämän vaihtaisin??! Tyytymättömyys on voima mikä saa ihmisen ponnistelemaan ja muuttamaan asioita, se on kehityksen edellytys, mutta joskus se menee liian pitkälle. Jokainen jahtaa onnellisuutta, mutta eihän siihen ole mitään mahdollisuutta, kun jatkuvasti kurkitaan aidan toiselle puolelle. Olen yrittänyt hyväksyä tyytymättömyyden osana persoonaani ja etsiä tasapainoa elämääni, etten jatkuvasti haikailisi sitä mitä en voi saada, mutta vaikeaa se on. Onneksi löydän joka päivä jonkun pienen asian mikä tekee minut onnelliseksi. Se voi olla hyvä biisi radiosta, kaunis maisema tai kutkuttava ajatus ja pienen hetken olen maailman onnellisin. Ehkä ne pienet hetket riittää.

KIVOJA ASIOITA TÄLLÄ HETKELLÄ:

Annan hassu vauva
musiikki
kahvi
valmiit koulutyöt
harjoittelupaikka
maanantain viestinnän tunnit
kiva kämppis
BB
maksamakkara
stand-up
Jyväskylä
nukkuminen