Ristiriitaisia viestejä, paniikki, tentti lähestyy ja väsyttää.

Ahdistus, tuska, synti... Ei tää vain toimi näin, pahoittelen. Ei mua mikään ahdista, ei mikään mitä kahvi ei korjaisi.

Kuinka paljon kestän vielä, onnistunko kerran vielä…

Kyllä, Saran keikka oli aivan loistava! Kiitoksia vaan. Ja anteeksi vaan Liisa! Enhän mä voinut tietää mihin aikaan se keikka alkaa. Päästiinhän sinne kuitenkin lopulta. Ja onhan Veturi ihan ykköspaikka. Miten niin se sämpylä oli pahaa?? Polta tupakkaa niin et maista mitään ja voit syödä mitä vaan.

On se mielenkiintoista miten joidenkin ihmisten tapaamisen jälkeen olo on kuin neulatyynyllä.

Miten joku voi saada numeroni tietämättä sukunimeäni, koskematta puhelimeeni tai tavaroihini, tuntematta ketään tuttujani tai muutakaan??! Kaksi päivää on nyt mennyt sitä miettiessä. En juttele kenenkään kanssa enää ikinä baarissa, enkä muutakaan. Luulisi, että ymmärtäisi etten ole kiinnostunut, jos en anna numeroa, enkä suostu ottamaan numeroa, enkä halua tavata toiste vaan puhun ympäripyöreästi kohtalosta. "Tavataan, jos niin on tarkoitettu..." Argh! Lähetänkö mä oikeasti niin ristiriitaisia viestejä? Mun tekisi mieli kysyä miten se sai mun numeron, mutta en halua aloittaa dialogia. Ehkä se sitten luovuttaa. Mitä tästä opimme? EMME YHTÄÄN MITÄÄN! Tai jos jotain opimme, sen myös unohdamme. Olkoon se vaikka mun motto. Niin, sen "Mitään en oo ikinä kysyny"-lisäksi.

Jos mulla on kauheasti kirjoitusvirheitä, niin älkää vaan huomauttako niistä. Ja teillä mä tarkoitan SUA, tiedät kyllä. Pää kii.