Tankeroelämää eli pahan tuulen blogi

Aina saa kärsiä ja hävetä!!! Ahdistaa!!!

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

Tuoretta pullaa ja muuta mössöä.

Laihdutuksen ensimmäiset kaksi viikkoa meni innostuksen vallassa, mutta eilen tuli repsahdus. Kävin äidin luona ja se oli leiponut pullaa. Pullaa?!? Enhän minä voi vastustaa ihanaa tuoretta ja vielä lämmintä pullaa. Tuli siis syötyä liikaa, koska vielä illallakin tuli mässättyä. Sentään kävelin, haravoin ja jumppasin eilen, ehkä niistä on jotain hyötyä. Niistä huolimatta, olo oli illalla pullamössömäinen. Telkkarinkatselukin pitäisi lopettaa, koska herkkumainokset aiheuttaa ahdistusta. Yritä siinä sitten popsia porkkanaa, kun oikeasti haluaisi SOKERIA JA RASVAA!!!! Argh! Mutta sitten voikin katsoa peiliin ja huomata, että pitää pysytellä porkkanassa ja ananaksessa. Rasvarenkaat kiertää vyötäröä (onko minulla sellainen??) kuin kaasukehät planeettaa. Masentavaa... Mutta laihdutus jatkuu. Ei kukaan sanonut, että tämä olisi helppoa. Lopettaminen ei ole käynyt mielessä, vaikka urakka tuntuukin ylivoimaiselta joskus. Tällä kertaa minä onnistun!

Työpaikkatilannekin vaikuttaa hyvältä. Asia on tällä hetkellä Kelan päätettävissä, mutta eiköhän se onnistu. Jeij!!! Toivotaan parasta, eikä todellakaan pelätä pahinta.