Tankeroelämää eli pahan tuulen blogi

Aina saa kärsiä ja hävetä!!! Ahdistaa!!!

torstaina, syyskuuta 08, 2005

Kapinaa

Valvoin viime yönä viiteen mietiskellen kaikkea. Yhteiskuntaa, taloutta, historiaa. Kaikkea. Lopulta alkoi jo ärsyttää, kun oikeasti halusi jo nukkumaan, mutta ajatukset eivät jättäneet rauhaan.

Aloin eilen lukea Pentti Linkolan Toisinajattelijan päiväkirjasta. Aivan loistava ja ajatuksia herättävä kirja, vaikka en ole vielä pitkälle päässytkään. Luulen, että se tulee vaikuttamaan koko elämääni todella paljon, samoin kuin toissapäivänä aloittamani Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi. Onko sillä väliä, että en aio?

Kuinka moni tiesi, että Yhdysvalloissa on ollut keskitysleirejä toisen maailmansodan aikana?? Järkyttyneenä katsoin viime sunnuntaina dokumenttia, missä kerrottiin siitä. Yhdysvalloissa asuvilta japanilaisilta vietiin kodit ja omaisuus ja kaikki peruslaissa määrätyt oikeudet ja heidät laitettiin piikkilanka-aidalla ja aseistetuilla vartijoilla ympäröityyn leiriin. Pakenijat ammuttiin. Eikä se vielä riittänyt. Lisäksi vaadittiin, että japanilaiset lähtevät sotimaan. Tappamaan ja kuolemaan maan puolesta, mikä on vienyt heiltä kaiken?? Mikä siinä kuvassa on pielessä? Jos ihmisellä ei ole mitään oikeuksia, miksi pitäisi olla velvollisuuksia? Kieltäytyjät laitettiin tietenkin vankilaan useammaksi vuodeksi. Edes natsit eivät keksineet mitään tuollaista. Kyllä ne laittoivat juutalaiset keskitysleireihin ja tappoivat, mutta eivät ne heitä sotaan lähettäneet. Uskomatonta. Ja miksi tästä ei puhuta missään? Missä historiankirjassa siitä mainitaan? Ei missään, koska Yhdysvallat oli voittajien puolella ja tunnetusti voittajat kirjoittavat historian. Jos katsotaan sitä todellista historiaa, huomataan, että kukaan ei ole viaton. Ei edes Suomi.

Maksoin tänään viimeisen erän Cosmopolitanin tilauksestani. Aion perua kyseisen lehden mahdollisimman pian. En ymmärrä miksi olen jaksanut sitä paskaa lukea vuodesta toiseen. Se lehti on alkanut herättää minussa niin vahvoja sovinistisia tunteita, että on pakko vaihtaa johonkin asialliseen lehteen. Elämässä täytyy olla muutakin kuin meikit, hiukset, vaatteet ja miesten perässä juokseminen. Naiset tekevät itsestään niin tyhmiä. Se ärsyttää, koska naisilta voisi löytyä älyä muuhunkin, johonkin enempään, mutta ei. Argh...