Pohdintaa.
Valvon aina öisin ja pohdiskelen kaikkea enemmän ja vähemmän tervettä. Viime aikoina mieltä on painanut kaikki pitää-asiat. Mitä minun pitää tehdä, koska kaikki muutkin ovat niin tehneet aina. Mitä minulta odotetaan. Pitäisi elää kuin kaikki muutkin. Mutta kun en halua!!!
Olen 23, mutta henkinen ikäni on jotain 13. Haluan vain pitää hauskaa ja kapinoida. Jos joku sanoo, mitä minun pitää tehdä, mielessäni herää aina vain "en varmana tee" ja "yritä pakottaa". Typerää. Minä en halua omakotitaloa, valkoista aitaa ja velkaa, mitä pitää maksaa loppuelämä. En halua kahta autoa, koiraa, samanlaisia tuulipukuja, sunnuntailenkkejä ja etelänmatkoja samoihin kohteisiin, mihin kaikki muutkin matkustaa. Enkä edes tiedä haluanko lapsia, mistä kasvaa kiittämättömiä, häikäilemättömiä aikuisia, jotka perinnönkiilto silmissään tyrkkäävät minut lähimpään vanhainkotiin heti kun mahdollista, eivätkä tule koskaan käymään. Haudalla ne kyllä itkevät.
Ja rakkaudesta sen verran, että en edes usko, että maailmasta löytyisi miestä, joka onnistuisi pitämään mielenkiintoani yllä koko loppuelämääni. Ajatuskin puistattaa, että katselisin samaa naamaa useamman vuosikymmenen. Kuulostaa pahalta, kun ottaa huomioon, että olen seurustellut yli 3 ja puoli vuotta. Olen huono ihminen.
Nyt ei pidä ottaa tätä niin, että tuomitsisin ihmiset, jotka sitoutuvat, hankkivat lapsia, ottavat lainan ja ostavat sen omakotitalon. Se sopii joillekin ja he ovat onnellisia. Mä en vaan pysty edes kuvittelemaan, että mä olisin onnellinen niin. Miten mä sitten olisin onnellinen? En tiedä, mutta ilmoittelen heti, kun se selviää.